Olen viimeaikoina siirtynyt enenevässä määrin paljain jaloin tassutteluun. Viime syksynä puskin koiran kanssa aamu-ulkoilulle ilman jalkineita vielä lokakuussa, nautiskellen vettä tirisevistä sammalista ja auringossa kylpevistä karheista kallioista. Latviassa kokeilin paljain jaloin jopa juoksulenkkiä rannalla, ja alkumetrien jälkeen askel tuntui kevyen rullaavalta eikä iskunvaimentimien puute aiheuttanut ongelmia edes jälkikäteen.
Vaikka Suomessa onneksi vielä vallitsee vahva sukkakulttuuri, käytämme ainakin julkisissa tiloissa lähes aina kenkiä. Emme osaa enää liikkua omilla jaloillamme. Esim. tanssitunti paljain jaloin on monelle jo liian eksoottinen kokemus. Pelkäämme likaa ja bakteereja niin paljon, että unohdamme mikä on jaloillemme luonnollista. Väitämme, että jalkamme kipeytyvät paljain jaloin liikkuessa, eikä mieleemme juolahda, että jotain on pahasti pielessä. Pahimmassa tapauksessa iskemme jalkamme koviin korkokenkiin vedoten ryhdin paranemiseen ja ties mihin, vaikka todellisuudessa voimme halutessamme saavuttaa täysin samat asiat vain ottamalla korsetin tukilihakset käyttöön.
Viettäessäni kesää Wienissä olen läpsytellyt avojaloin enemmän myös kadulla. Lämpiminä iltoina kuuma asfaltti tuntuu yllättävän ystävälliseltä ja pehmeältä iholla. Tasaisen harmauden sijaan olen alkanut kiinnittää entistä enemmän huomiota lämpötiloihin ja materiaaleihin. Esimerkiksi metroasemilla on hauskoja raidallisia ja pallollisia laattoja, jotka ovat mukavaa jalkahierontaa. Kaikista hauskinta on kävellä lehmusten alla, helmimäisten marjojen päällä. Toki kaupungissa on syytä myös katsoa eteensä ja hieman miettiä missä ja milloin liikkuu.
Yllätyksekseni olen huomannut, että varsinkin täällä, missä jokaisella ei ole omaa kesämökkiä paljasjalkaiseen tepasteluun, toimiini kiinnitetään erityistä huomiota. Viimeksi kun olin ulkoiluttamassa varpaitani, muuan vanhempi pariskunta pysähtyi hämmentyneenä kyselemään, että eikö minulla ole kenkiä. Huojennuttuaan tiedosta, että käyskentelyni kengättä on täysin vapaaehtoista ei taloudellinen pakko, jatkoimme keskustelua paljain jaloin liikuskelusta. Lähtiessäni metrosta vilkutimme iloisesti toisillemme. Paljain jaloin liikuskelu on todistetusti siis sekä sosiaalisuutta että onnellisuutta lisäävää toimintaa. Suosittelen!
Vastarintaa 
Ihan mahtava lukulöyty sun hippeilyblogis! Raakaruuan kautta tänne tieni kävi.
Ja mieltä ilahduttaa aina törmätä toisiin dyykkaajiin. Kun oot paljon ilmeisesti seilannut maailmalla, missä on kätevin dyykata 🙂
Heippa Sanna!
Ja tervetuloa tännekin 🙂
Dyykkauksesta meinasin piakkoin postatakin, kiva huomata, että kiinnostuneita riittää. Mun suosikki ois varmaan Ruotsi(Skåne), tosin en tiedä mikä meininki siel nyt on, itse dyykkailin siellä 5 vuotta sitten. Wien on myös helmi ja tunnen monia jotka elää täällä 99% dyykatulla ruoalla. Myös FnB, ym. ryhmät käyttää dyykattua ruokaa toisin kuin Suomessa.
Mitä ite tietää/tuntee muita dyykkaajia, niin on niitä Suomessa jonkin verran. Suurin osa aktivisteja/järjestöhippejä/tmv. Mein koko kommuuni on enemmän tai vähemmän dyykkaamisen kallellaan. Ja sen huomaa pakkasesta 😀 Oon törmännyt myös siihen, että osa kaupoista pyrkii aktiivisesti estämään dyykkaamisen mitä erilaisimmilla virityksillä. Muunkin kuin ruuan dyykkaaminen siistiä. Nimim. ”Eilisen saalis kasa vaatteita”
Hienoa, jos teillä päin on vielä jotain paikkoja jäljellä! Itse kyllä dyykkasin aiemmin Helsingissä, mutta sittemmin kaikki roskikset siirtyneet lukkojen taakse… Lidlhän jopa jossain vaiheessa myrkytti niiden roskikset dyykkaajien varalta. Parhaita on kyllä noi erikoissaaliit! Ruotsissa mulla oli dyykattuja huonekasveja ja suosikkihousuni on peräisin LKA:n (nyk.Fida) roskiksesta 😀